Turku AutoSaloon 14.7.2018, Skanssi Itäparkki

Eesti keeles På Svenska In English

Drifttime Shakedown tapahtuman yhteyteen!

 Drifttime Shakedown AutoSaloonin yhteyteen.

Vuoden 2018 uutuutena nähdään kauan suunniteltu Drifttime, jollaista vastaavaa ei ole Pohjois-Euroopassa nähty milloinkaan aiemmin. Drifting kilpa-autoilla ajetaan hidasta katurataa kelloa vastaan ja kello kertoo ketä on nopein. Mikä lajin tekee haastavaksi on, että auto ei saa suoristua kisa-suorituksen aikana.

Tämä uusi ajopuoli toteutetaan Shakedown tyyppisenä näytösajona, koska kaikki on uutta ja tapahtuman aikana varmasti muokataan radan komponentteja ja ajanottolaitteistoa toimivammaksi.

Heinäkuussa kuudetta kertaa järjestettävät Auto Saloon -ajoneuvomessut tulee esittelemään monipuolisesti harrasteajoneuvoja, alan kerhoja, ja yrityksiä. Lisäksi tapahtuma esittelee Pohjois-Euroopan parhainta näyttelykalustoa, toimintaa unohtamatta.

Turku AutoSaloon järjestetään Itäparkissa Skanssissa. Ajoneuvonäyttely on katetussa tilassa, joten tapahtumalla ei ole säävarausta.

Turku AutoSaloon 2018 Heinäkuussa!

Taustaa

Turku AutoSaloon  -ajoneuvomessut järjestää ryhmä turkulaisia nuoria, joiden tavoitteena oli alunperin saada vuosittainen automessuperinne Turkuun. Messuja on lähdetty suunnittelemaan vuoden 2008 Turun näyttelyn peruuntumisen jälkeen ja pitkällisten vaiheiden jälkeen näyttelyn pitopaikkana toimii Turku. Kunnianhimoinen tavoite vaatii kuitenkin kaiken mahdollisen tuen ja talkooavun, joten ole rohkeasti yhteydessä!

 

1. AutoSaloon

Ensimmäinen AutoSaloon -näyttely pidettiin 2012 Astrum-Keskuksessa Salossa ja sitä valmisteltiin yli kolme vuotta. Näyttelyn nimi AutoSaloon toimi markkinoinnissa oivallisesti, kun se samalla kertoi missä päin Suomea näyttely sijaitsi.

Itse nimi ei kuitenkaan tullut pidettävästä paikkakunnasta, vaan Ranskan/Latinan kielestä. Vastaavalla nimellä pidetään mm. Genevessä ja Tokiossa näyttelyä (Tokio Auto Salon). Alkuperäisenä tarkoituksena oli jo ensimmäistä näyttelyä pidettäessä, että Turkuun siirtyminen on helppoa, koska tarvitsee lisätä vain Turku -etuliite. Näyttelyn nimi herättääkin paljon mietteitä, mutta siinä samalla kuvastuu autonäyttelyn pitämisen vaikeus jos pitopaikkana on Turku.

Näyttelyä pidettiin vuosina 2016 ja 2015 Turun Messukeskuksessa, mutta budjetin sekä tason paisuttua talkoomessuille liian korkeaksi, oli pakko pitää vuonna 2017 välivuosi. Vuodeksi 2018 tapahtuman luonne muuttuu täysin, mutta perusperiaate on vieläkin sama, tarjota kävijöille Turussa ajoneuvonäyttelyä jollaista vastaavaa ei ole Suomessa. Näyttelyn uusi luonne tulee varmasti herättämään paljon keskustelua. Kuitenkin Turun ajoneuvokulttuurin tapahtumien vähentyessä haluamme tarjota kansainvälistä tarjontaa esittelevän tapahtuman, joka toivottavasti innoittaa ajoneuvoista kiinnostuneita.

-Niko

Turku AutoSaloon 2016 nyt viikonloppuna!

Tiedote liittyen Turku AutoSaloon-messut, 16-17.4.2016, Turun Messukeskuksessa. Julkaisuvapaa heti.

 

B-Ryhmäläisten ralliautojen kulta-ajasta 30 vuotta.

 

AutoSaloon -ajoneuvomessujen 2016  järjestetään nyt Turussa, Turun Messukeskuksessa 16.-17. huhtikuuta 2016. Tapahtuma tarjoaakin taas jotain sellaista, jota ei muuten Pohjoismaissa pysty kokemaan. Pääteemoina ovat tänä vuonna moottoriurheilu ja puhtaat teknologiset ratkaisut nyt ja tulevaisuudessa.

 

AutoSaloonin puolella onkin nähtävillä ihka eläviä B-ryhmän ralliautoja. Näiden rallimonsterien kultakaudesta tulee tänä vuonna 30 vuotta kuluneeksi. Messut laajenevat tänä vuonna entisestään ja amerikan autoista pitäviä hemmotellaan täysin omalla hallilla. Näytillä on Suomen ensiesittelyssä puurodi. Ulkona on molempina päivinä ajonäytöksiä, ja B-ryhmäläisiä on mahdollista nähdä CarWalkilla liikkeessä. Ulkona on mahdollista päästä monsteriauton kyytiin tapahtuman ajan. Ajonäytöksissä nähdään myös Monsteriauto yhdistettynä driftingkilpa-autoihin.

 

Mopoikäisillä on mahdollisuus nähdä ruotsalaisten vastine mopoautoille, eli Epatraktor avolava-auto, joka vastaa ulkoisesti täysin henkilöautoa.

 

Huhtikuussa viidettä kertaa järjestettävät AutoSaloon -ajoneuvomessut tulee esittelemään monipuolisesti harrasteajoneuvoja, alan kerhoja, ja yrityksiä. Lisäksi tapahtuma esittelee Pohjois-Euroopan parhainta näyttelykalustoa, toimintaa unohtamatta.

 

Turku AutoSaloon-messut 16.-17.4. 2016

 

Turun Messukeskus

Messubussi 100 liikennöi Turun Kauppatorilta messuille

 

Aukioloajat: la 1117 ja su 1017

 

Järjestäjä AS Tukiyhdistys ry

Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ajoneuvokulttuuria Varsinais-Suomessa, sekä motivoida ja auttaa nuoria työllistymään ajoneuvoalalle.

 

Yst. terv.

Niko Peltola

050 3165029

niko.peltola@autosaloon.fi

 

Auto Saloon 2015 palkitut

TOP 10:
VW Golf / Niklas Granqvist (SWE)
Audi Quattro / Robert Hellsing (SWE)
Hudson Hornet + SMV10 asuntovaunu / Janne Pettersson (SWE)
Plymouth Superbird / Teemu Rekikoski
Mercedes C63 AMG / Christian Nelhage (SWE)
Ironcobra chopper / Joakim Liewendahl
Toyota Soarer / Toni Mård
Datsun GT-R / Otso Pennala
Kenworth W900B / Pasi ja Cecilia Perälä
VW Golf Pick-up / Juha Kärkäs

CAR CLUB STAND:
1. AMC Club Finland
2. Team Salo Finland
3. Balls Deep Crew

COMPANY STAND:
1. Rengas Turku
2. Fixus
3. VV-Auto

SUPERCAR: Lamborghini Huracan / Auto-Outlet
CUSTOM: Mercury Coupe / Pasi Romppanen
HOT ROD: Ford Coupe / Antti Viljanen
MUSCLE CAR: Oldsmobile 442 / Patrik Salin
CLASSIC: Chevrolet Bel Air / Jari Kujala
HISTORIC: Hillman Imp / Juha Paavilainen
MOTORSPORT: Dodge Charger / OK Racing Team
PERFORMANCE: BMW E30 / Niko Lahtinen
VAN & PICK-UP: Chevrolet Chevy Van / Henry Merisaari
INTERIOR: Mitsubishi Galant / Harri Aulaskari
TUNING: Honda CRX / Eero Lotta
STANCE: Audi A4 Mika Hermaala
DECORATION: Vans & Trucks Club of Finland
MOTORCYCLE: Suzuki GSX-R / Miika Kakko
CUSTOM BIKE: Harley-Davidson Fat Boy / Juha Raitio
CHOPPER BIKE: Beacher / Exxo Metzola
PEOPLE’S CHOICE: Toyota Bb ”DriftBox” / Ville Hietaniemi
SPECIAL MENTION: Hannu Mäkinen

Nuoret luomassa uutta kansainvälistä näyttelyä Turkuun

Huhtikuussa järjestettävän AutoSaloon -tapahtuman juuret ovat vuodessa 2008, jolloin Messukeskuksen toimesta ajoneuvomessut piti viimeksi pitää Turussa.

”Turun AMK:n autopuolella olimme juuri pilottina tekemässä osuuskunnassa yrittäjyysopintojamme, ja siinä yhteydessä heräsi ajatus, että ei tämä messujen järjestäminen nyt niin vaikeaa voi olla” ­tapahtumavastaava Niko Peltola taustoittaa. ”Jälkikäteen ajateltuna kyllä se voi olla haastavaa.” Aikaa kuluikin tuosta vielä kolme vuotta, ja ensimmäinen näyttely järjestettiin Salossa v. 2012, hyvien tilojen löydyttyä, Astrum-keskuksessa näyttelykäyttöön saneeratussa entisessä Saloran tehtaassa.

Kolme vuotta autonäyttelyä pidettyämme totesimme 6000 neliön käyvän meille ahtaaksi . Meidän alkuperäisenä missiona on kuitenkin aina olla saada Turkuun näyttely, joten vuodeksi 2015 tulikin kaupungin vaihtaminen hyvin luontevaksi.

Tapahtuman missiona on saada vuosittainen kansainvälinen ajoneuvonäyttely Turkuun, ekologisuutta unohtamatta. Tuosta alkuperäisestä ajatuksesta onkin ehtinyt kulua 7 vuotta” mutta periksi ei ole annettu. ”Muissa Suomen isoissa kaupungeissa vastaavia järjestetään kaksikin kertaa vuodessa, joten kyllä Turkuunkin yhdet messut mahtuvat.” –Peltola totetaa.

Mistä nimi AutoSaloon?

AutoSaloon nimen alkuperä tulee maailmalta. Paras esimerkki tästä on Tokiossa järjestettävät Tokio Auto Salon – ajoneuvomessut. Lisäksi vastaavaa nimitystä käytetään Euroopassa Geneven ja Pariisin isoista autonäyttelyistä. Nimestä onkin ollut etua, kun messut pidettiin Salossa, mutta alkuperänsä takia nimi ei ole paikkasidonnainen.

Turku AutoSaloon 2015

Huhtikuun loppupuolella neljättä kertaa järjestettävät AutoSaloon ­ajoneuvomessut tulee esittelemään monipuolisesti harrasteajoneuvoja, alan kerhoja ja yrityksiä. Lisäksi tapahtuma esittelee Pohjois­Euroopan näyttelykalustoa, toimintaa unohtamatta. Tapahtuma kokoaa saman katon alle niin autot kuin moottoripyörätkin.

Tämän vuoden teemat

Tämän vuoden teemoina ovat Super-autot ja ulkona näytösajoissa isot Monsteriautot, höystettynä kilpa-autoilla ja moottoripyörillä . Super-autot pitää sisällään niin pakastavedetyt urheiluautot kuin vanhemmat klassikkoautot: Ferrari, Lamborghini, Lotus, Pantera… Harrastepuolella on tänä vuonna teemana rakennetut paketti- ja avolava­-autot.

Näyttely tarjoaa jokaiselle ajoneuvoista kiinnostuneelle uutta koettavaa ja elämyksiä.. Tarjontaa on aina uusista autoista ulkomaisiin näyttelyautoihin asti, toimintaa unohtamatta.

Lauantai 18.4. on normaalimessupäivä, ja sunnuntai 19.4. on perhepäivä.

Perhepäivänä on lapsille suunnattua ohjelmaa.

Tapahtumaan onkin luvassa monipuolista sisältöä, joten kannattaa seurata meitä sosiaalisessa mediassa tai käymällä nettisivuillamme: www.autosaloon.fi

Turku AutoSaloon 18.­19.4. 2015

Turun Messukeskus, Messukentänkatu 9

Messubussi 100 liikennöi Turun Kauppatorilta messuille

Aukioloajat: la 11-­18 ja su 10-­17 (perhepäivä)

Liput ovelta:

la aikuiset 17€

su aikuiset 14€

lapset 5-15 8€

perhelippu sunnuntaina 36€

Messukeskus perii 6€ pysäköintimaksun

Harrasteajoneuvoille oma harrasteparkki, johon 50 ensimmäisellä ajoneuvolla ilmainen paikoitus.

Ennakkoliput myynnissä nyt!

Ennakkoon saat messulippusi ovihintoja edullisemmin ja  varmistat sujuvan sisäänpäsyn tapahtumaan jonottamatta. Messukeskuksen pysäköintialueen parkkimaksu on myös ostettavissa kätevästi ennakkoon. Tapahtuman ennakkoliput ovat myynnissä osoitteessa www.autosaloon.tapahtumaliput.fi

Lippujen ennakkohinnat ovat: lauantai 15 €, sunnuntai 13 €, lapset 7 €, perhelippu (sunnuntai) 34 €

Lisäksi 15.3. asti ENNAKOTARJOUS jolla saat päivälipun hintaan 11€ ja perhelipun 30€.

Lippujen hintoihin ei lisätä erillisiä palvelu- tai toimitusmaksuja.

Tuttu Messubussi 100 kulkee myös Turku AutoSalooniin!

Messubussi

Turku AutoSalooniin pääsee myös kätevästi julkisilla. Tuttu messubussi 100 kulkee myös 18.-19.4 viikonloppuna kätevästi Kauppatorilta.

Kauppatori on helposti saavutettavissa, tulitpa sitten kauempaa bussilla tai junalla.

Messubussi nro 100:n reitti on Kauppatori T1 – Aurakatu – Eerikinkatu – Humalistonkatu – Ratapihankatu (Rautatieasema) – Pansiontie – Ruissalontie – Vaasantie – Pansiontie – Länsikaari – Messukatu – Kirjaltajankatu – Messukeskus. Bussi on maksullinen.

Tarkempi aikataulu julkistetaan lähempänä.

Auto Saloon 2015 huhtikuussa Turun Messukeskuksessa!

Tapahtumapaikkana 2015 Turun Messu- ja Kongressikeskus

Nyt viikonloppuna käynnissä olevassa Caravan Showssa julkistettiin tulevan kevään Turku AutoSaloon tapahtumapaikka.

Huhtikuussa neljättä kertaa järjestettävät Auto Saloon -ajoneuvomessut tulee esittelemään monipuolisesti harrasteajoneuvoja, alan kerhoja, ja yrityksiä. Lisäksi tapahtuma esittelee Pohjois-Euroopan parhainta näyttelykalustoa, toimintaa unohtamatta.
AutoSaloon järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Turussa  18.-19. huhtikuuta, menestykkäiden Salon -näyttelyiden vanavedessä. Tapahtuma tarjoaakin taas jotain sellaista, jota ei muuten Pohjoismaissa pysty kokemaan.
Uusi tapahtumapaikka tarjoaakin näyttelylle selkeän ja tilavan tapahtumapaikan. Samalla myös tapahtumapaikan tavoitettavuus niin julkisilla, kuin omalla harraste- tai käyttöautolla paranee huomattavasti.
Caravan Show 2015 promo

Caravan Show 2015 promo

Caravan Show 2015 promo

Caravan Show 2015 promo

Auto Saloon 2014 -lehdistötiedoite

Auto Saloon 5.-6.4.2014
Auto Saloon -automessut tulevat taas huhtikuussa. Esillä on koko autoilun kirjo, uusista autoista harraste- ja kilpa-autoihin saakka. Messut ovat Varsinais-Suomen ainoat automessut.  Auto Saloon -messut järjestetään Astrum-keskuksessa, Salossa 5. – 6.4.2014.

Viime vuonna näytteilleasettajia tuli Saksasta saakka. Tänä vuonna on luvassa kalustoa eripuolilta Pohjoismaita. ”Messut avaavat samalla tämän vuoden isompien autonäyttelyiden kauden Suomessa” näyttelyvastaava Niko Peltola toteaa. Heti perässä seuraavat monet perinteiset näyttelyt.

Auto Saloon messut levittäytyvät kolmeen isoon halliin. Yritysnäytteilleasettajista suurin osa tulee pääkaupunkiseudulta ja Turusta. Viime vuonna mukana olleet näytteilleasettajat olivat tyytyväisiä messuihin. ”Palaute on ollut hyvää ja virheistä opitaan edelleen” Peltola vahvistaa. Tyytyväisyys on hyvin todettavissa sillä, että suurin näytteilleasettajista pysyy samana vuodesta toiseen. ”Tieto messuista leviää ja mukaan tulee uusia näytteilleasettajia, joille ei paikkoja ole edes yritetty kaupata”

Näyttelyn valmistelut on aloitettu jo kesällä, kun Pohjoismaissa autotapahtumista on hankittu näyttelyautoja Suomeen. Nyt on nähtävillä Salossa sellaisia autoja, jotka ovat ensimmäistä kertaa Suomessa. Automessujen järjestäminen eroaa muiden messujen järjestelemisestä täysin. ”Normaali messuille myydään pelkkiä yrityspaikkoja ja väliin tehdään ohjelmaa, jotta kävijät tulisivat. Auto Saloonissa päinvastoin ensisijainen on ohjelma ja sisältö, jotta asiakkaat viihtyvät ja saavat kokemuksia” Peltola muistuttaa. Yrityksille messut ovatkin erittäin hyviä myyntikanavia ja erityisesti markkinointivaltti, koska ne tarjoavat asiakkaille positiivisia muistikuvia, jotka yhdistyvät myös messuilla olleisiin tuotteisiin ja brändeihin.

Uutta ja kokematonta Suomessa

Tämän vuoden ensimmäisenä erikoisuutena paljastetaan jotain uutta. Tapahtuman ulkoalueella ajetaan yhdistetty Auto & Mp Show. Ohjelmaan kuuluu muun muassa yli 20 metrin hyppy Motocross pyörällä. Moottoripyöristä vastaa paikallinen Team Salo Freestyle. Komeista ilmaloikista vastaa teamin vetäjä Sebastian Westberg, jota mahdollisuus myös haastatella messuilla. Vastaavat näytöksiä on nähty messujen yhteydessä muualla Euroopassa.

Tämän vuoden teemana ovat elokuvat. Messualueella voikin bongata autoja monista elokuvista: Paluu Tulevaisuuteen, James Bond, Fast & Furious (Hurjapäät). Messuilta löytyy myös Fast & Furious elokuvien hengessä pienimuotoinen Paul Walker Tribute -alue. ”Messuja on myös tarkoitus viedä koko ajan interaktiivisempaa suuntaan, tänä vuonna sisällä kuullaankin mahdollisesti moottoreiden jyrinää ihan livenä ” Peltola valottaa ohjelman sisältöä. Ulkoa löytyvät harrasteparkki ja Motorsport-alue kilpailutiimeille.

Lauantai on normaali messupäivä ja sunnuntai perhepäivä. Lauantaina järjestetään autohenkiset jatkobileet Astrum-keskusessa, samoissa tiloisssa näyttelyn kanssa, Bileet ovat avoinna kaikille, lippuja on mahdollisuus ostaa messuilta lauantain aikana.

Auto Saloon

5.-6.4.2014

La 10-17

Su 10-17

 

Astrum-keskus, Salo
Palkittavat luokat:

Näyttelyssä tullaan palkitsemaan näytteilleasettajien ajoneuvoja seuraavissa luokissa:

Top Ten (10 messujen parasta autoa)

Custom (paras kustomointi)

Hot Rod (paras Hot Rod auto)

Historic (paras historic-ikäinen alkuperäinen auto)

Motorsport (paras kilpa-auto)

Tekniikka (paras tekniikka ja konehuone)

Interior (paras sistus)

Tuning (paras tuning auto)

Stance (paras stance-luokkaan kuuluva auto)

ICE (paras äänentoisto)

Best Motorcycle (paras moottoripyörä)

Kunniamaininta (näyttelyjärjestäjän valitsema ajoneuvo)

People`s Choice (yleisön valitsema ajoneuvo)

Paras yritys- ja yhdistysosasto. (paras kerho ja yritys messuilla)

 

www.autosaloon.fi
www.facebook.com/auto.saloon.messut

Lisätietoa:

Niko Peltola

050 316 5029

 

X-treme Car Show 26.-27.10.2013

Olimme esillä X-treme Car Showssa ja ständillämme ollutta kalustoa palkittiin myös palkinnoilla!

Katso lisää: Auto Saloon on FB

Page 1 of 212